Sivut

keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Julma Ölkky ja Hossa

Asuntovaunureissumme alkupisteeksi määritetty Hossa tarjosi valtavan paljon mahdollisuuksia lapsiperheille ja omatoimiretkeilijöille. Erä-Hossan edullinen leirintäalue lumosi paitsi valtavan ystävällisen omistajapariskunnan ja mahtavan maiseman, myös ympäröivän erämaan kauneudella. Erä-Hossasta oli mahdollista vuokrata kanootteja muutaman euron tuntivuokraa vastaan ja sekä lapset että aikuiset pääsivät nauttimaan Hossanlahden kirkkaista vesistä meloen.

Melojat Hossanlahdella

Muutaman kilometrin päässä lomakylästä sijaitsee Metsähallituksen ylläpitämä luontokeskus, jossa pääsee tutustumaan kohtuullisen suppeaan vaan sitäkin kiinnostavampaan näyttelyyn alueen muinaisasutuksesta ja kalliomaalauksista. Seurueen vanhimman lapsen (12 v.) näyttely lumosi niin että nuorimmat (10 ja 4 v.) ehtivät leikkimään pitkään pihan upeisiin maisemiin rakennetussa leikkipuistossa. Aikuisia taas kiinnostivat kahvilan tarjoilut ja myynnissä olevien kirjojen laaja valikoima.

Leikkipuiston riemua Hossan luontokeskuksessa

Hossan rikkaus on erämaaluonto sekä syrjäseudun tuoma lumovoima. Kun joka paikkaan on pitkä matka, ei polttoainejakelussa jaksa marista korkeasta hinnasta tai markkoina näkyvästä litraveloituksesta. Lasten mielestä reissun mystiikkaa lisäsi vanhojen Suomifilmien tunnelma. Kieltämättä se jaksoi hymyilyttää aikuisiakin, vaikka pitkä ajomatka Hossaan alkoi jossakin vaiheessa turruttaa myös etupenkkiä. Kun siihen vanhojen 70-luvun muistojen kokoelmaan kuuluu myös takapenkin riitely, hikiset hiekkatiet ja hitaasti taittuva matka. Hyvin ilmastoitu auto ja tupakansytyttymisestä latautuva matka-dvd toivat onneksi matkaan uuden vuosituhannen tuulahduksen.

Reissun yhdeksi kohokohdaksi muodosti kuitenkin Julman Ölkyn rotkojärvi. Paikallinen yritys tarjosi ½ tunnin mittaisia veneretkiä rotkojärvellä, joiden aikana tutustuttiin upeisiin kallioleikkauksiin, mahtaviin maisemiin ja ikivanhoihin kalliomaalauksiin. Värikallioille asti emme päässeet, sillä 4-vuotiaan kanssa 7 km patikkaretki tuntui liian kovalta haasteelta. Sen sijaan veneretki ja kioskin pihalla tapahtunut pieni tulistelu ja makkaranpaisto olivat juuri sopivia erämaaelämyksiä kaikenikäisille.

Upeita maisemia Julman Ölkyn rotkojärveltä

Budjetti:
  • Leirintäaluemaksu (2 vrk): 22,5 euroa ( 2 aikuista, 3 lasta)
  • Julman Ölkyn veneretki: 44 euroa (2 aikuista, 2 lasta ja yksi alle 5-vuotias)
  • Kanootin vuokra: 3 euroa
  • Julman Ölkyn kioski: 10 euroa (jäätelöt ja herkut)
  • Erä-Hossan kioski: 15 euroa (matkamuistot ja pienet herkut)
  • Ruokailu: 50 euroa (2½ vuorokautta ruokia asuntovaunussa itse valmistaen)


Plussat:
  • Todellista erämaata ja upeita retkeilyreittejä
  • Ystävällinen palvelu, edullinen hintataso ja mahtavat maisemat
  • Mahdollisuuksia monipuolisiin eräelämyksiin
  • Metsähallituksen luontokeskuksessa tarjolla alueen reittitiedot ja ohjeita retkeilijälle. Lapsille myös monenlaista puuhaa leikkipuistossa ja opastuskeskuksella.
  • Tulentekopaikkoja paljon, samoin Hossan alueella yrityksiä, joissa mahdollisuus kahvitella, syödä jäätelöä ja tehdä ostoksia


Miinukset:
  • Pitkä matka joka paikkaan, lapsia reissaaminen alkoi uuvuttamaan
  • Heikosti tuotteistettu kokonaisuus Hossa-Kylmäluoma-Julma-Ölkky. Upeita kohteita, jotka osittain eri maakuntien alueilla (vaikkakin 15 km säteellä toisistaan). Reittisuunnitelma hyvä tehdä ennakkoon.
  • Kauppoihin pitkä matka, tarvittavat ostokset syytä tehdä mennessä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti