tiistai 28. lokakuuta 2014

Lapsiperheen retkeilyopas - viiden tähden hankinta

"Rakas Joulupukki, muistathan minua tänä jouluna..."

Karttakeskuksen vuonna 2014 julkaisema ja Jouni Laaksosen kirjoittaman Lapsiperheen retkeilyopas ilahdutti minua suunnattomasti ilmestyessään. Niin vähän suomenkielistä kirjallisuutta on julkaistu lasten kanssa retkeilystä (mielestäni ei siis ollenkaan) ennen tätä teosta. Ajatus kirjan hankkimisesta kuitenkin unohtui kiireisen syksyn hulinoissa, mutta Savonlinnassa syyslomalla kirjastoon eksyessäni kirja odotti minua uutuuksien hyllyssä. Päätin tutustua kirjaan ensin kirjastoversiona, jonka jälkeen tekisin päätöksen hankinnasta.



Kirjassa ensimmäisenä huomioni kiinnitti mukavan kompakti koko (sopii reppuun matkaan) ja mukava kuvitus (kettu joka seikkailee lapsiperheen mukana eri kohteissa). Hypistellessäni kirjaa sen kierreselkä tosin hiukan arvelutti, sillä kirjaston versiossa sivut olivat osittain jo irtoamassa. Toisaalta kierreselkä mahdollistaa kirjan kunnollisen selailun ja aukipitämisen tietyn sivun kohdalta. Tuskinpa ajatuksena on kirjaa lukea kerralla läpi vaan paremminkin tutkiskella ajan kanssa.

208-sivuinen opus jakautuu selkeästi kahteen osaan. Ensimmäisessa osassa (sivut 1-19) kerrotaan lyhyesti retkeilystä yleensä. Mukana on lyhyesti retkeilyn turvallisuuteen ja varustukseen liittyviä perusasioita. Tärkein sanoma lienee, että maalaisjärjen käyttö on sallittua vaan toki joitakin käyttökelpoisiakin vinkkejä kirjasta löytyy. Mutta sille, joka hakee varsinaista retkeilyopasta varusteluetteloineen ja nuotionteko-ohjeineen lapsiperheelle ei tämä kirja ole oikea valinta. Lapsiperheen retkeilyoppaan paras anti on ihan muualla, nimittäin retkeilyreittien esittelyssä.

Loppuosa kirjasta (sivut 20- 208) onkin lapsiperheille sopivien retkikohteiden esittelyä. Jos joku odottaa saavansa kattavan listan kaikista Suomen retkeilyreiteistä käsiinsä pettyy - niin epärealistista toivetta ei luonnollisesti edes pysty toteuttamaan. Kyseessä on retkeilyideoiden ja erilaisten mahdollisuuksien esittely. Erityisesti kiitän kuitenkin kaikkien maakuntien kohteiden tasapuolista esittelyä. Myös pohjoinen Suomi (Kainuu, Lappi, Pohjois-Pohjanmaa) on otettu mukaan. Yhteensä 24 kohdetta 80 esitellystä kohteesta on tältä alueelta ja jo se saa minut rakastumaan tähän kirjaan!



Pohjoisen kohteina ovat Pohjois-Pohjanmaalta Kalajoen hiekkasärkät, Hailuoto, Sanginjoen ulkoilumetsä, Kylmäluoman retkeilyalue, Näärängänvaara, Oulangan kansallispuisto (esitelty meloen ja patikoiden). Kainuulaisia kohteita kirjassa ovat Rokuen kansallispuisto, Vuokatin huippukierros, Hiidenportin kansallispuisto, Lentuenkosken luonnonsuojelualue, Hepoköngäs ja Hossan retkeilyalue. Lapista puolestaan ovat esiteltäviksi päässeet Martimoaapa, Riisitunturin kansallispuisto, Aavasaksi, Napapiirin retkeilyalue, Pyhä-Luoston kansallispuisto, Pakasaivo, Pallas-Yllästunturin kansallispuisto, Urjo Kekkosen kansallispuisto, Mallan luontopuisto ja Kevon reitti.

Liststa huomaa jo, että moni todella viehättävä pohjoisen kohde on jäänyt huomioimatta. Toisaalta se ei ole puute, sillä jo kaikkien maakuntien mahdollisuuksien ja eri vuodenaikojen retkeilyn huomioiminen tekstissä on suuri saavutus. Lisäksi jokaisesta kohteesta on olemassa reittikartta sekä linkki verkkosivuille, josta on saatavissa lisätietoa. Tällaisen oppaan kanssa kelpaa kyllä aloitella retkeilyharrastusta. Eikä sen hankinta mene todellakaan hukkaan vaikka osan esitellyistä kohteista olisi jo kiertänytkin.

Budjetti:
  • Kirjan hinta n. 30 €

Plussat:
  • Kirja on edullinen hankinta ja tuo uusia ideoita retkien suunnitteluun
  • Itselleni päällimmäiseksi jäi idea retkiluistelusta vanhempieni kotiseudulla - menee tulevaisuudessa varmasti toteutettavien kokemusten joukkoon
  • Hyvät kartat ja koko Suomen tasapuolisesti kattava retkeilyalueiden esittely
  • Hauska kuvitus ja helppo luettavuus
Miinukset:
  • Kierreselkä arveluttaa - kestääkö kulutusta ja repussa mukana kantamista
  • Todella hyviä pienempi reittejä listalta puuttuu - vaan senverran seikkailumieltä on itse kussakin oltava että ne paikannetaan ihan itse ;)

maanantai 27. lokakuuta 2014

Lumikenkäillen Ärjään

Talven lähestyessä on mukava palata muistoissa aikaisempiin talviretkiin, joista on jäänyt mukavia muistoja. Näistä reissuista ihan ykkösenä tulee mieleen lumikenkäretki Ärjään. Apuva-työhyvinvointihanke tarjosi mahdollisuuden lähteä ulkoilemaan tarunhohtoiseen Ärjänsaareen talvella 2013. Retken järjesti Luonnollisesti Oulujärvi ja lähtö olikin Rikulan rannasta Vuoreslahdesta. Retkelle lähti noin 15 hengen porukka ja minä sain tytärten lisäksi matkaan vanhempani sekä siskoni, jotka olivat ensimmäistä kertaa liikkeellä lumikengillä. Ilahduttavan huolella sovitimme ja valitsimme kuitenkin koko porukalle, myös lapsille, sopivat lumikengät ja hyppäsimme moottorikelkkojen perään kiinnitettyihin rekiin ja matka alkoi kohti Ärjää.




Matka sujui ripeästi yli selän kohti kesällä niin hurmaavaa Ärjää. Rannalla nousimme rekikyydistä ja läksimme oppaan perässä kiertämään Ärjää. Reitin pituus oli parin kilometrin luokkaa ja saari hurmasi talvellakin. Vaihteleva maasto, upea aurinkoinen sää ja silmänkantamattomiin jatkuva jäätikkö olivat mykistävä näky. Kesällä mielenkiintoiset hiekkatöyräät mahdollistivat haastavat nousut ja laskut lumikengillä ja ukki pääsi haastamaan lapsia töyräsnousuihin.

 

Tyttäret jaksoivat hyvin ulkoulupäivän lumikenkien päällä, nuorimmainen jätettiin vielä tuolloin kotiin. Ehkäpä seuraavalla kerralla poika on jo tarpeeksi suuri tällaiseen retkeen. Retken päätteeksi saimme nauttia nuotiokahvit pannukahvilla, makkaroilla ja tikkupullilla. Ärjä on upea sekä kesällä että talvella, sekä meloen, patikoiden, mökkeillen että lumikengillä. Ehdottomasti tämänkaltaista reissua voi suositella kokoperheen huviksi. Ärjään tarvitaan ainakin lasten kanssa moottorikelkkakyyti vaan muitakin kohteita lumikenkäilyyn on - ja lumikengät saa kohtuuhintaan vuokrattua. Erityisen mukavan meidän retkestämme teki ihana laatuaika kolmen polven voimin. Saimme mummin, ukin ja tädin Savonlinnasta matkalle mukaan ja kaikilla oli ikimuistoinen ja elämysrikas päivä yhdessä.


Budjetti:

  • Apuva-hankkeen avustuksen kanssa retken hinta oli akuisilta 15 €/hlö, lapsilta 5 €/hlö - normaalisti hinnat aikuisilta 50 € ja lapsilta 30 €. Pelkkä lumikenkien vuokra 15 €/pari/vrk.
  • Retken hinta sisälsi lumikenkien vuokran, opastuksen, kyydin Ärjään ja retkieväät
Plussat:
  • Upeana kevättalven päivänä ikimuistoinen reissu - maisema, ulkoilu, perheen kanssa yhdessäolo, kaikki pelkkää plussaa
  • Opastettu retki mahdollisti erilaisen nauttimisen retkestä kun joku toinen huolehti käytännön järjestelyistä
  • Ärjä oli todella heino talvikohde, merellinen tunnelma selälle katsoessa hurmasi jääpeitteisenäkin
Miinukset:
  • Järjestetyillä retkillä on normaalisti hiukan kalliimpi hinta, toisaalta harvakseltaan tällaisiakin raaskisi järjestää perheelleen




keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Upea Vikaköngäs

Toisinaan on syytä tehdä hiukan maastotiedustelua ennen lasten kanssa reissuun lähtemiseen. Ja joskus se maastotiedustelu on oivallinen tekosyy viettää pieni hetki aikuisten kahdenkeskistä aikaa. Rovaniemen reissulla pääsin siis syksyllä koeponnistamaan Vikakönkäällä sijaitsevan Vaattunkivaaran 4 km reitin ilman lasten seuraa. Pienestä tihkusateesta huolimatta läksimme retkelle ja pianpa aurinko alkoikin paistaa ja päivä muuttui elokuisen kirpakaksi vaan kuitenkin ihanan aurinkoiseksi.

Tutustu Napapiirin luontokansioon!


Vaattunkivaaran luontpolun reitti risteili mukavassa maisemassa pitkospuita ja polkuja pitkin. Reitti oli monipuolinen ja piti sisällään joen ylityksen riippusiltaa pitkin, rehevän kasvuston ympäröimien pitkospuiden ja polkujen kulkemista ja Vaattunkivaaralle kapuamista. Polku oli kokonaisuudessaan 4 km mittainen, mutta jos reippailukärpänen olisi iskenyt, olisimme voineet kävellä Vaattunkikönkäälle asti, jossa retkeilimme lasten kanssa talvella. Vaattunkivaaran reitti oli kuitenkin paremmin aikuisten ja isompien lasten kanssa retkeilyyn sopiva eikä soveltunut lastenvaunuille ja pyörätuolille kuten Vaattunkikönkään reitti, jossa esimerkiksi kilometrin mittainen Könkäänsaaren lintupolku oli esteetöntä reittiä.


Suosittu kaunpunkia lähellä oleva kohde tuntui vetävän ihanana syyskuisena päivänä kovasti väkeä lasten ja lemmikkienkin kanssa metsään nauttimaan luonnosta. Vaikka vaaralle oli hiukan haasteellista nousta lasten kanssa, moni sisukas lapsiperhe oli ihan pientenkin kanssa ulkoilemassa. Vaaran laella jaksaminen palkittiinkin ihanalla maisemalla, näköalatornilla ja eväiden nauttimiseen varatulla levähdyspaikalla. Tulentekopaikka löytyi matkan varrelta laavulta, jonka läheisyydessä oli myös lähde. Kohde oli siis kokonaisuudessaan upea, tosin hiukan surullinen olo tuli pitkospuiden ja muiden rakenteiden kunnosta. Tuntuu, että taloudellisesti tiukka aika näkyy nykyään kaikkialla, myös erittäin suositulla Napapiirin retkeilyalueella paikkojen rapistumisena. Lopetuspisteessä oleva esteettömän kalastuksen mahdollistava Ukkoharrin kalastuspiste oli niin kulunut ja lahonnut, että parin vuoden päästä ei lastenvaunujen tai pyörätuolin kanssa liikkuminen enää onnistu. Mutta tällähetkellä vielä onnistuu ja paikalta löytyi myös mahtava tulentekopaikka puolilaavuineen. 

Kaikenkaikkiaan kohde oli loistava valinta päiväretkelle ja toi hymyn huulille keskellä hiukan harmaatakin syyspäivää!



Budjetti:
  • Ilmainen reissu
Plussat:
  • Lähellä Rovaniemen keskustaa Napapiirille (keskustaan n. 24 km pysäköintialueelta)
  • Upeat maisemat, monipuolinen reitti, hyvin merkitty ja kartoitettu
  • Soveltuu arkiliikuntaan koko perheen kanssa, osittain myös esteetön alue
Miinukset:
  • Rakenteet osittain jo rapistuneet, näkyy ettei voimavaroja ylläpitoon riitä niin paljoa kuin tarvetta olisi

Äkäslompolo - seitsemän tunturin kylä

Kun tilaisuus pidennettyyn viikonloppuun aikuisporukassa tarjoutuu, on siihen tartuttava kaksin käsin. Tällaisen mukavan sattuman seuraamana pääsimme pidennetyksi viikonlopuksi Äkäslompoloon (seitsemän tunturin kylään) ensilumille. Majoituimme Agrologien liiton Ylläs-Agrolan pieneen osakkeeseen ja oikein mukavasti pikkuinen mökki tarpeitamme palvelikin. Tavoitteena oli ottaa pieni irtiotto arjesta ja nautiskella ulkoilusta, johon Äkäslompolo tarjosikin loistavat puitteet.



Ensimmäinen ilta kului lähialueeseen tutustumisessa ja kävimmepä kurkkaamassa Jounin kauppaakin, jota olemme facebookissa fanittaneet. Ei näkynyt Sampoa vaan saimme hankittua eväitä ja retkeilykartan seuraavan päivän urakkaan. Päätimme nimittäin huiputtaa Ylläksen. Seuraavana aamuna suuntasimmekin polkua pitkin kohti tunturia, vaan ensin pysähdyimme Metsähallituksen luontokeskus Kellokkaaseen. Harmiksemme kahvila ei ollut auki (kuten ei sesonkiajan ulkopuolella kovin moni muukaan palvelu) vaan luontokeskuksen näyttelyyn pääsi tutustumaan ilmaiseksi. Joka oli ehdottomasti upein tähänasti kokemistani Metsähallituksen luontokeskusten näyttelyistä. Tarjolla oli lapsille ja lapsenmielisille paljon toiminnallista tutustumista alueen luontoon ja historiaan. Taidenäyttelyiden lisäksi tarjolla oli elokuvia, joista Rautavaaran ja Helismaan seikkailuita Ylläksen maisemissa oli pakko jäädä hetkeksi seuraamaan. Lisäksi yläkerrasta löytyi mukava (ja edullinen) myymälä, josta saimme ostaa matkamuistot kotiväelle.

Kellokkaaseen tutustuttuamme tarkastimme vielä reitin ja läksimme nousemaan Ylläksen huipulle vanhaa tienpohjaa pitkin. Maisemat olivat upeita, tie paikoitellen todella jyrkkä ja pisti hetkittäin hiukan puhaltamaan. Nousuun meni noin 1½ tuntia kun verkalleen nousimme. Myös polkua pitkin olisi huipulle päässyt vaan ensilumen aikaan maasto oli hiukan petollinen joten päätimme käyttää tietä. Huipulla tuuli, mutta tuli myös melkoinen voittajaolo. Hissukseen sitten laskeuduimme huipulta (718 metriä) alas ja nautiskelimme upeasta talvisesta maisemasta. Ja saimme selityksen sille, miksi Äköslompoloa kutsutaan seitsemän tunturin kyläksi :)




Äläslompolon alueella olisi ollut todella upeita luontopolkuja, esimerkiksi Varkaankurun velvopolku hoikutti erilaisina tietotauluineen ja aktivointipisteineen. Ehdottomasti kannattaa joskus palata paikalle lasten kanssa, sillä mökeiltä luontopoluille ja Kellokkaaseen on alueella yllättävän lyhyt matka. Korkeusvaihteluita toki on vaan talviaikaan pulkan kanssa voi avittaa nuorimmaisen siirtymiä, jos omat voimat eivät riitä. Vaikka matkaa Äkäslompoloon on Rovaniemeltäkin parin tunnin verran, on matkalla tutustumisen arvoisia kohteita useita. Tälläkertaa valitsimme kohteeksemme Reidar Säröstöniemen museon ja taitelijakodin. Mielenkiintoinen paikka Ounasjoen varrella Kittilän Kaukosessa, jossa taiteesta mitään ymmärtämätönkin pystyy nauttimaan kovasti erikoisesta ilmapiiristä, maisemista ja kauniista rakennuksista.




Budjetti:
  • Mökin vuokra 24 €/vrk eli yhteensä 48 €
  • Ruokailu itse tehden, lisäksi kävimme pitsalla (juomineen n. 40 €)
  • Pääsymaksu Reidar Särestöniemen museoon 20 €
  • Tuliaiset ja kortit 22 €


Plussat:
  • Mahtavat maisemat ja lapsille sopivat retkeilyreitit
  • Upea luontokeskus Kellokas, johon on ilmainen sisäänpääsy
  • Kaikki palvelut Äkäslompolon alueella kävelymatkan päässä
  • Sesonkiajan ulkopuolella mukavan rauhallinen kohde


Miinukset:
  • Lomakohteen kohtuullisen arvokas hintataso
  • Korkeuserot tekevät liikkumisesta jalan varsinkin pienemmille lapsille raskasta
  • Kauas on pitkä matka - siirtymiseen saa varata reilusti aikaa ja polttoainetta



sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Kiehtova Kemijärvi

Työni tekee arkiliikunnasta todella haasteellista. Silloin kun en istu toimistossa tietokoneen äärellä, matkustan todella pitkiä matkoja opiskelijoideni luo pitkin pohjoista Suomea. Olen kuitenkin yrittänyt muistuttaa itselleni, ettei ihminen ole kone vaan vaatii säännöllistä liikuntaa ja joskus vähän pysähtymistäkin. Niinpä hankin aktiivisuusmittarin hälyttämään liian pitkistä istumasessioista. Ja olen pikkuhiljaa opetellut olemaan matkustustahdin kanssa armollinen itselleni. Jos lasken pitkiin siirtymiseen puoli tuntia lisää aikaa, pystyn oikeasti pitämään evästaukoa ja hetkeksi pysähtymään. Ja katsomaan ympärilleni ja näkemään pohjoisen kauneuden.

Ensimmäistä kertaa ihan tosissani tätä uutta tapaa toimia pääsin testaamaan ajaessani Kuusamo - Rovaniemi väliä. Valitsin Kemijärven reitin ja hiukan ennen Kemijärveä aktiivisuusmittarini hälytti ja näin todella mielenkiintoisen tienviitan: "Salpa-aseman betonikorsut". Niinpä ajoin levikkeelle Joutsijärven kohdalla, nousin autosta ja ihastelin kyläyhdistyksen ylläpitämää upeaa kohdetta. Alueella oli vessat, leikkipaikka lapsille, tilava parkkipaikka sekä hyvä opaskartta.


Läksin ensin noin kilometrin mittaiselle pitkostetulle luontopolulle, joka kiersi pienen lammen ja kertoi Jatkosodan tapahtumista. Palatessani pysähdyin betonikorsuissa ja olin suorastaan mykistynyt. Entisöidyt korsut, joihin oli ilmainen sisäänpääsy vuorokauden ympäri, valaistus sekä pieni museo. Ja kaikki ylläpidettynä kyläyhdistyksen toimesta. Jäi harmittamaan todella paljon, ettei taskussa ollut yhtään käteistä, jotta olisin voinut jättää vapaaehtoisen pääsymaksun. Vaan vielä palaan - setelirahan kanssa. Senverran tällaista talkoohenkeä ja upeaa kohdetta arvostan.


Joutsijärveltä läksin pikkuhiljaa ajelemaan kohti Kemijärveä ja muutama kilometri ennen Kemijärveä oli taas uusi mielenkiintoisen oloinen kyltti: "Näköalatorni". Ja kun aikaa oli varattuna, ruokatuntikin pitämättä ja taukoliikunnalle oli edelleen tarve, päätin poiketa sielläkin, Kotavaaralla. Pienen kapean tienpätkän varrella oli parkkipaikka, josta oli vielä 400 metrin todella tiukka nousu vaaran huipulle. Matkalla oli kuitenkin jätetty lainaan kävelysauvoja ja ainahan siinä matkalla voi pysähtyä huokaisemaan. Vaan helppo nousu ei missään nimessä ole. Vaan päämäärä palkitsee!


Kotavaaran huipulla oli laavu, nuotiopaikka, vessat ja upea kolmikerroksinen näköalatorni. Torniin kiipeäminen tapahtuu kylttien mukaan omalla vastuulla ja ei se sovi huonojalkaisille, pienille lapsille eikä korkeanpaikan kammosta kärsiville. Ensimmäisen kerroksen vieraskirjaan olikin kirjoitettu useasti, että yhtään sen korkeammalle ei ole uskallettu. Vaan minua ei huimannut ja kiipeäminen kannatti. Maisema yli vaarojen ja vesistöjen aina Kemijärven kirkolle asti oli kertakaikkisen henkeäsalpaava.




Kaikenkaikkiaan Kemijärvi yllätti. Olen aina pitänyt paikkaa harvaanasuttuna teollisuuskylänä, jossa  väestökato sekä teollisten työpaikkojen väheneminen tekevät siitä omalla tavallaan pohjolan Detroitin. Mutta tämä pieni pysähtyminen, ympärille katsominen ja sielmien avaaminen kauneudelle kannatti. Kemijärvi kiehtoo ja lumoaa. Tänne on päästävä joskus uudelleen - lasten kanssa.

lauantai 13. syyskuuta 2014

Tatti, hapero, höperö...

Retkeily on ollut aina minulle sydämen asia vaan metsän antimien hyödyntämisessä osaamistasoni on ollut rajallinen. Tunnistan mustikan puolukasta ja osaan pakastaa marjaset (jota paljon on lasten kanssa tehtykin menneiden vuosien aikana) vaan sienestäminen on ollut senverran vieras laji, että olen pyrkinyt kiertämään sen kaukaa. Senverran olen haperoita kerännyt joka vuosi, että jouluna saan sienisalaatin tehtyä vaan tänävuonna meille tarjoutui ohittamaton tilaisuus nostaa taitotasoa. Kainuun agrologit ja agronomit järjestivät sienikurssin, jossa kouluttajina toimivat Maa- ja kotitalousnaisten neuvojat sekä Kainuun ammattiopiston luonnontuotealan opiskelijat. Siispä metsään!

 

Mukavaa metsäpäivää kanssamme lähti viettämään keskimmäisen tyttären kummi, jonka tavoitteena oli ikuistaa retki ja upeat kangasmetsän maisemat Kajaanin Matinmäellä kameransa muistikortille. Minä taas varustauduin nuorimmaisen takia kunnon retkieväin ja tavoitteena oli että tytöt keskittyisivät sienestykseen. Ja se olikin hyvä valinta. Kun siirryimme kokoontumispaikalta metsään, iski sienihulluus molempiin - omien sanojensa mukaan he rynnivät kuin sotanorsut mättäältä toiselle samalla kun minä tallustelin autuaan tietämättömänä tateista ja haperoista, joita ympärilläni olevat kankaat piilottelivat. Oli siis hapero ja oli höperö, joka istuskeli mättäällä ja joi kahvia huomaamatta jaloissaan olevia upeita herkkutatteja.


Parin tunnin sienestyksen aikana ehdimme leikkiä kovasti metsässä kera 4-vuotiaan ja kummisedän. Tytöt ihmettelivät vastaantulevia sieniä, käyttivät kovasti neuvojien osaamista hyväkseen ja imivät tietoa itseensä kuin sienet kosteutta rihmastonsa kautta. Parin tunnin jälkeen oli aika laskea saalis - ja voi sitä herkkutattien ja haperoiden määrää! Ei mennyt hukkaan reissu, vaikka äiti poimi vain pari haperoa, löysi monta kärpässientä, joi hirveästi kahvia ja nautti aurinkoisesta syyspäivästä metsässä.


Suuntasimme metsästä lähistöllä sijaitsevalle Kirkkoahon koululle, jossa kurssin toinen vaihe odotti. Laitoimme sienistä ruokaa ja neuvojat kasasivat sieninäyttelyn meille tutustuttavaksi. Pikkuhiljaa käytävillä alkoi tuoksua herkullinen ruoka ja reilun tunnin kokkaamisen jälkeen pöytä notkui sieniherkkuja: tattikeittoa, sieni-kinkkufritatataa, kanttarellipiirakkaa, suolasienisalaattia, sienimuhennoksella kuorutettuja uuniperunoita... Ja kaikki oli NIIN hyvää!

Suuntasimme onnellisina vaan hiukan jo väsyneinä kohti kotia vaan tässä kävi vähän kuin joskus aikoinaan Namibiassa kun lähdin valloittamaan Omatako-vuorta. Pinnistelin voimani äärimmilleen ja kapusin vuorelle. Jonka huipulla seisoessani tajusin että olen vasta puolimatkassa. Ja kotona katsoessani kukkuraisia koreja haperoita, rouskuja ja tatteja, tajusin että minulla on vielä iso työmaa edessä... Joten samalla kun ryöppään, muistelen tässä mukavaa päiväämme yhdessä lasten kanssa. Ja toivottavasti joulunaikaan, kun maistelemme tämän päivän saaliiksi saaduista sienistä tehtyjä salaatteja, palaamme muistoissa tähän ihanaan syyspäivään.



Budjetti:
- Kurssimaksu aikuisilta 10 €/hlö (yhteensä 20 €)
- Eväät 5 €

Plussaa:
- Mukava tapa viettää yhteistä aikaa metsässä, tämä hupi on kaikkien saatavilla
- Kurssi on ehdottomasti paras tapa aloittaa sieniharrastus
- Lapset nauttivat kun retkeilyllä oli välillä vähän toisenlainen tavoite ja joulun sienisalaatti kummitteli kaikilla mielessä
- On mukavaa siirtää perinteisiä suomalaisia jokamiestaitoja myös kasvien ja sienten tunnistamisessa lapsille

Miinusta:
- Ryöppäys kestää aika kauan, tateista tuli ruoka pikaisemmin
- Koska en ole mikään ruokabloggari, tuottaa makoisten sieniruokien keksiminen vähän tuskaa - onneksi netissä on paljon ohjeita ja kurssilla pääsimme jotakin testaamaankin


Tatteja, matteja, hattivatteja
haperoita, höperöitä ja muuten vaan löperöitä
metsästä löytyy, kun etsit vaan
Vahveroita, nuljaskoita isoja ja pieniä,
siinä on sinulle hienoja sieniä
Haistele, maistele, poimi ja nauti,
metsässä tulee keräystauti
Siihen on lääke: sieniä monta
niin se vain on - uskomatonta.
[Tuntematon]

sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Arctic Spell goes Ruokablogi

Talaskankaan reissulla valmistimme retkilounaan ja koska kaikki paitsi ruokailu on turhaa, muuttuu Arctic Spell yhden postauksen ajaksi ruokablogiksi. Minulle itselleni retkiruokailun idea on ollut kaikki nämä vuodet lähinnä elossapysyminen. Pidemmillä vaelluksilla kuivamuona ja lyhemmillä mahdollisimman helppo eväs (yleensä nötkötti + hernekeitto -linja) on ollut minun kulinarismini huippu. Vaan mukana nykyään kulkeva eräopas on saanut minut hoksaamaan, että aika helposti voi retkelläkin nauttia hyvästä ruuasta.



Talaskankaan reissumme oli päiväretki, joka mahdollisti sen, että eväiden painoa ei niin tarvinnut pohtia.

Menu

Täytetyt ruisleivät
Paahdettu maissi
Kahvi / tee

Jälkiruokana pakkipopkornia

Täytetyt leivät

Kotona täytettiin ruispaloja: täytteenä oivariinia, savujuustoa, kylmäsavuleikkelettä ja paprikaa (tahna toimii myös hyvin vaan jos sitä ei ole saatavilla myös paprikasiivut käyvät).

Täytä leivät valmiiksi kotona ja kääri ne huolellisesti kaksinkertaiseen folioon (foliokerroksia todellisuudessa 4-6). Lämmitä leivät nuotiolla (n. 10 minuuttia). Leivät ovat valmiita kun rasva tulee leivän läpi.



Paahdettu maissi

Kääri maissitähkät folioon kuten edellä leivät ja paahda niitä nuotiolla tulen yläpuolella n. 10 minuuttia. Tähkät ovat kuumia, joten anna niiden tasaantua hetki ja nauti.



Kahvi / tee

Nuotiokahvi on ollut aina minulle se hankala osio. Tässä kuitenkin se ohje, jolla reissun superkokki kahvin keittää ;) Kiehauta siis vesi, kaada pannujauhatuskahvia senverran veteen että pinnalle jää pieni keko poroja ja porauta sitä nuotiolla. Älä siis anna kiehua vaan käytä vain senverran nuotiolla, että vesi pyörähtää ja kahvi sekoittuu. Anna kahvin tekeytyä noin viisi minuuttia. Kaada seuraavaksi vähän kahvia kuksaan, että "pannun nokka aukeaa", kaada kahvi takaisin pannuun, odota hetki ja sitten vaan nauttimaan.

Tee onnistuu onneksi minultakin. Yksinkertaisesti vain keitän veden, laitan teepussin hautumaan ja voilá - tee on valmista. Retkellä joskus pohdin, olisiko syytä siirtyä teenjuojaksi ;)



Pakkipopkorni

Lasten suosikki retkellä (vaikka ei nyt tähän tosi hyvään retkilounaaseen varsinaisesti sovikaan). Kotona siis pakin pohjalle öljyä, suolaa ja popkornin siemeniä. Ja retkellä pakki nuotion päälle ja sitten vain odottelemaan iloista poksahtelua. On kuitenkin tärkeää että pakki lämpiää tarpeeksi nopeasti, muuten popparit eivät ala poksahdella ja kärähtävät lopulta aika helposti pakissa. Tämäkin on koettu ;)


Toki reissussa oli pientä naposteltavaakin mukana, jotta lasten kanssa 5-tuntiseksi venynyt reissu jaksetaan. Joten kannoimme mukanamme todella paljon vettä ja lisäksi rusinoita sekä eväskeksejä. Eikä unohtaa sovi luonnon omaa, kompaktiin pakettiin pakattua retkievästä. Varmasti terveellistä, tuoretta ja maistuvaa ;)



Talaskankaalla erämaaelämyksiä

Talaskankaan luonnonsuojelualueella on värikäs historia. Alueella käytiin  ns. Talaskankaan metsäsodat 1980-luvun lopulla ja nykyään alueella on Savon ja Kainuun rajalle sijoittuva luonnonsuojelualue, jonka sanotaan olevan Kainuun eteläisin erämaa.

Koska mukanamme oli 4-vuotias, päätimme ettemme tällä kertaa lähde kiertämään koko 12 km lenkkiä. Muutamaa vuotta aiemmin olin patikoinut tyttärien kanssa reitin kokonaan, jolloin yövyimme  Pikku-Talaksen laavulla. Reissusta jäi meille niin mukavat muistot, että päätimme viedä nuorimmaisenkin kokemaan lähierämaata ja patikoimme 5 km reitin. Läksimme liikkeelle Jyelikönkankaalta ja kuljimme 2½ km Patalammen laavulle, jossa teimme retkiruokaa ja levähdimme pari tuntia. Ja palasimme samaa reittiä takaisin.




Talaskankaan Jyleikönkangas sijaitsee  noin 25 km päässä kotoamme ja 15 km päässä Otanmäen taajamasta. Hetkittäin tunnelma oli kuitenkin kuin rajanaapurissa. Opasteet olivat puutteellisia ja metsäautotien alkupäässä oli ”Ajo omalla vastuulla” liikennemerkki. Mutta ainakin syyskuun kuivalla tietä pitkin pääsi helpohkosti perille, vaikka vähän kuoppaa ja kiveä matkan varrelle mahtuikin. Vaan ne opasteet, ne opasteet. Jos minä en olisi käynyt paikalla aiemmin (ja ohiajaneena viisastunut vahingosta), olisimme nytkin ajaneet Jyleikönkankaalta ohi. Ei mitään opasteita eikä karttoja. Ensimmäisellä kerralla läksimme lasten kanssa vuosia sitten patikoimaan väärää polkuakin kun luotimme liikaa alueopasteisiin. Sekin oli hyväksi opiksi ja opastukseksi – nykyään pyrin aina tarkastamaan kohteen kartalta ennen reissuun lähtöä.

Reitti oli kuitenkin helppoa ja mielenkiintoista maastoa. Ikimetsät, jättimäiset muurahaiskeot, purot ja jännittävät aapasoiden ylityksen olivat lapsista seikkailuja. Pitkospuut olivat paikoitellen jo lahonneet vaan kuitenkin vielä täysin kuljettavissa. Vaan valitettavasti Talaskankaallakin näkyy sama ongelma kuin monessa muussakin kohteessa – kunnossapito ei pysy mukana kun reitistöt rapautuvat pikkuhiljaa joka paikassa.  Muutamaa pitkospuille kaatunutta puuta lukuun ottamatta reitti oli kuitenkin helppo lapsillekin. Ja Patalammen laavu ansaitsee täydet pisteet – siisti ympäristö ja erityisesti vessat, paljon kuivaa polttopuuta ja mukava ympäristö.



Kunnollisen tauon ja retkiruokailun (josta tarkemmin myöhemmin - Arctic Spell saa luvan muuttua ruokablogiksi ainakin yhden postauksen ajaksi) jälkeen lähdimme palailemaan kohti Jyleikönkangasta tuttua reittiä pitkin. Nuorimmainen oli kohtuullisen piipussa autolle päästyämme vaan toisaalta - 4-vuotiaalle 5 kilometriä (vaikkakin tasaista maastoa) on melkoinen haaste. Samalla logiikalla olisi retkueen aikuisilla ollut aika monta kymmentä kilometriä tarvottavana. Kaikinpuolin kuitenkin kelpoisa päivä, suorastaan jopa alkavan syksyn helmihetki.




Budjetti:
- Retkieväät n. 20 € (söimme kunnollisen maastolounaan)

Plussaa:
- Mahtava erämaa, joka kohtuullisen helposti saavutettavissa
- Helppokulkuinen maasto, sopii perheretkeilyyn
- Siistit taukopaikat ja mahdollisuus jopa yönyli reissaamiseen

Miinusta:
- Opastus alueelle erittäin heikko, tien kunto voi olla rospuuttoaikana myös ongelma
- Reitistö paikoitellen rapistunut ja puita melko pahasti pitkospuilla


Kuulkaa korpeimme kuiskintaa, 
jylhien järvien loiskintaa. 
Meidänpä mainetta mainivat nuo, 
koskien ärjyt ja surkeat suot. 
Meidänpä vapautta vaarat on nää, 
meidän on laulua lahtien pää. 
Meille myös kevätkin keijunsa toi, 
rastas ja metso täälläkin soi. 
[Ilmari Kianto]

sunnuntai 31. elokuuta 2014

Otanmäessä lintuvesialtaan äärellä

Ihan ensimmäinen paikka, johon nyt jo teini-ikää lähestyvien tyttärieni kanssa vuosia sitten menin hakemaan tuntumaa patikointiin on Otanmäen lintuvesiallas. Altaalle ei ole kuin 10 km kotoamme ja se on yksi Pohjois-Suomen parhaista muuttolintujen, erityisesti kahlaajien, tarkkailupaikoista. Alueella on tavattu yli 200 lintulajia ja siellä on noin 2 km verran polkuja, joiden varrelta löytyy kaksi lintutornia, kuvauskoju sekä suurehko kota, wc sekä tulistelupaikka.

Lintuvesialtaan historia on mielenkiintoinen, sillä se on alunperin ollut Otanmäen vanadiinikaivoksen jätevesiallas. Kaivoksen sulkemisen jälkeen jätevesialtaasta maisemoitiin lintuvesiallas ja siitä on muodostunut tärkeä muuttolintujen bongauspaikka. Onkin tosi surullista nähdä, miten alue rapistuu vuosi vuodelta yhä pahemmin ja muutaman vuoden päästä polut ovat täysin kulkukelvottomia - nytkin ne alkavat jo osittain olla siinä tilassa että lasten kanssa retkeily on hankalaa.



Aloitimme retken kuitenkin taas tuttuun tapaan parkkipaikalta ja patikoimme noin 500 metriä Iso-Sirri -lintutornille. Pitkospuut olivat paikoitellen lahonneet ja siltojen kaiteet olivat romahtaneet, mutta kodan pihapiiri ja sisätilat olivat ilahduttavan siistit. Samoin roskapönttö oli tyhjennetty ja vajassa oli puita. Ei siis hirveästi harmittanut vaikka toisinaan pajukko tursusikin reitille ja lahonneita kohtia joutui pitkospuilla välttelemään. Iso-Sirrillä söimme eväät ja nautimme ihanasta syyssäästä huokaisten kahvikupposen äärellä.



Palasimme takaisin tornilta allasta kiertävää hiekkatietä pitkin säästääksemme pieniä jalkoja ja yhtäkkiä kuusihenkinen joutsenperhe purjehti ylväästi ohitsemme poikasineen. Samoin useita erilaisia vesilintuja lenteli ja uiskenteli vedessä, kiikarit olivat tällä reissulla todella tarpeen. Syksyinen luonto näytti meille parastaan! Metsätyyppi ja kasvillisuus vaihtelivat yllättävän nopeasti kosteissa maisemissa ja korkeat osmankäämit tuntuivat lähes puumaisilta kun hissukseen kävelimme rantaa pitkin kohti parkkipaikkaa.

Koska tavoitteenamme oli patikoida tätä blogikirjoitusta varten koko lintuvesialtaan polusto, lähdimme vielä toiselle reitille ja suuntasimme parkkipaikalta jatkamaan kohti Pikku-Sirri -tornia. Emme olleet aikaisemmin reittiä pitkin kulkeneet, koska polku vaikutti lähes umpeenkasvaneelta. Reippaasti kuitenkin kuljimme 200 metrin matkan kuvauskojulle, joka oli todella kivaa maastoa - pieniä puroja, vaihtelevaa kasvillisuutta ja mukava pieni kuvauskoju rannassa. Siitä jatkoimme kohti Pikku-Sirriä vaan noin 400 metrin jälkeen totesimme että on parasta kääntyä takaisin. Polun opasteet olivat rapistuneet pois puista, polku johti suoraan hetteeseen ja emmekä keksineet mitään keinoa jatkaa 4-vuotiaan kanssa matkaa.

 


Palasimme siis polkua pitkin takaisin ja tulistelimme pikku nuotion äärellä kodalla ja söimme loput eväät. Pikku-Sirri jäi kuitenkin kaivelemaan mieliimme. Lintuvesialtaan kiertää hiekkatie, joka on aikanaan ollut puomitettu. Esteet on kuitenkin poistettu, joten päätimme testata Volvon maasto-ominaisuuksia ja läksimme varovasti ajelemaan kohti Pikku-Sirrin suuntaa. Ja löysimme polun uudelleen. Niinpä jätimme auton levikkeelle, patikoimme pikkupätkän ja löysimme aivan upean pienen lintutornin, josta avautuva maisema palkitsi kaiken vaivan!

Budjetti:
- Reissu oli ilmainen, vain eväille tuli hintaa muutama euro

Plussaa:
- Upea mahdollisuus tarkkailla lintuja ja nähdä samalla kertaa valtava määrä eri lajeja
- Vaihteleva maasto ja siistit nuotiopaikat
- Lyhyiden siirtymien päässä lapsille mielenkiintoista nähtävää

Miinusta:
- Surullista, miten kukaan ei vastaa aikanaan todella upeaksi rakennetun kokoperheen retkeilyalueen kunnostuksesta
- Lasten kanssa Pikku-Sirrille ei kannata missään nimessä lähteä muuten kuin autolla - mutta autolla se on ehdottomasti vaivan arvoinen
- Rannat alkavat pikkuhiljaa kasvaa umpeen ja lintujen bongaaminen hankaloituu - alue on kuitenkin tosi kiva päiväretkikohde lapsiperheelle ja erikoinen luonto ruokkii kovasti mielikuvitusta